Lähetyksen kesäpäivät 16.-18.6.2017 Raahessa #Syvemmälle

16.-18.6.2017 Kylväjän ja Raahen seurakunnan yhdessä järjestämät Lähetyksen kesäpäivät Raahessa.

Täältä löytyvät edellistenkin kesäpäivien postaukset.

maanantai 2. elokuuta 2010

Kutsu uuteen elämään, raamattutunti Lähetyksen kesäpäivillä Kauniaisissa Pekka Mäkipää

Tällä kertaa kesäpäivillä on sananmukaisesti käsiohjelma. Ohjelmalehtisen kannessa on kaksi kättä, yksi ojentaa kutsua, toinen vastaanottaa sen. Päivät on rakennettu kolmen Jumalan puheesta eli Raamatun ilmoituksesta aukeavan tosiasian varaan. On kutsuja, on sanoma, on kutsuttu.
Eilen Timo Junkkaala käsitteli raamattuopetuksessaan ”ylempää kättä”. Jumala tekee aloitteen, puhuu ihmiselle –kuten kuulimme - monin eri tavoin. mutta aina hänen puheensa sisältää kutsun. Tänään iltapäivällä ja huomenna on esillä ”alempi käsi” eli vastauksemme kutsuun. Tällä raamattutunnilla pureudumme siihen, mitä kutsussa tarkkaan ottaen lukee? Mihin pyydetään vastausta? Mihin meitä kutsutaan?
Hetkeen sopiva ja raamatusta löytyvä vastaus on: hän kutsuu Poikansa häihin. Mutta kutsusta puuttuu kuitenkin päivä ja kellonaika. Toisin kuin Victorian ja Danielin, joiden juhlan kellotus on yksityiskohtia myöten tiedossa. Se, että taivaallisen hääjuhlan ajankohta ei ole tiedossamme, on samalla viesti, josta kutsuja toivoo meidän vetävän johtopäätökset.
Entä miten henkilökohtainen kutsu on? ”Tämän valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu”. (Matt.24:14) Riittääkö avoin kutsu vai pitääkö tavoittaa jokainen? Milloin kaikki kansat on tavoitettu? Onko avoimen, kaikille yleisesti osoitetun kutsun noudattamatta jättäminen jotenkin pienempi loukkaus kuin henkilökohtaisen?
Raamatun toisen vertauskuvan mukaan ihmisiä ei kutsuta vain häävieraiksi vaan morsiameksi. Ilman morsianta juhlat lässähtävät. Kutsuun myönteisesti vastanneet eivät ole vieraita vaan kuuluvat perheeseen. ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia vaan kuulutte Jumalan perheeseen.” (Ef.2:19)
Kuka joutuu vastaamaan, ellei kutsuja toimiteta perille? Kai joku muu kuin minä - tai Sinä? Miten Jumala siis käyttää ”oikeaa kättään” maailmassa kutsun perille viemiseen?
On monia kysymyksiä. Kaikkea ei tarvitse tietää. Mutta sen verran on tiedettävä, ettei jää juhlasta paitsi. Toiseksi on tarpeen tietää mitä kutsun saaneelta odotetaan. Mitä siis kutsussa lukee?
Martin Buber, juutalainen Vanhan testamentin tuntija, joka eli 1900 –alkupuolella, on sanonut: ”Koko Jumalan ilmoitus on kutsumista ja lähettämistä”. Buberin mukaan Jumalan puhe ja toiminta maailmassa tähtää siihen, että ihminen kuulee kutsun ja vastaa siihen. Eräs toinen juutalainen teologi on sanonut: ”Ihmisenä oleminen merkitsee – raamatullisesti ja rabbiinisesti – kuulemista ja vastaamista. Mielekäs elämä on vastaamista Jumalan sanaan.”
Valmistellessani raamattutuntia, mietin, mistä Raamatussa löytyisi kiteytys Jumalan kutsun sisällöstä. Se löytyi sieltä, mistä kuuluukin: ensimmäisestä lähetyssaarnasta. Tapahtuma, jossa tietääksemme ensimmäistä kertaa lähetyskäskyn antamisen jälkeen julistetaan kutsua Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen, on kuvattu Apostolien tekojen 2. luvussa. Keskitymme tarkemmin kahteen jakeeseen siinä.
Ensin tilanteesta. Pettäjä, pelkuri Pietari on saanut armon ja kutsun palata opetuslapsijoukkoon. Hän pitää helluntaina puheen mukaan ”kuuluvalla äänellä” (Ap.t.2:14). - On muuten hyvin lohduttavaa, että Jumalalle kutsun välittäjäksi kelpaa vaikka entinen Herransa kieltäjä, jos on kuuluva ääni! Jumala käyttää suvereenisti ennalta arvaamattomia ja yllättäviäkin asioita ja piirteitä kutsunsa perille viemiseen.
Ensimmäisessä lähetyspuheessa Pietari muistuttaa maanmiehiään kahdesta asiasta: siitä, mitä Jeesus teki heille ja mitä he tekivät Jeesukselle. ”Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan teitä varten valitsema mies, jonka te surmasitte panemalla lakia tuntemattomat pakanat naulitsemaan hänet ristiin”(2:22-23). Sitten kuvataan, miten näiden sanojen kautta Jumala puhui Pyhän Henkensä välityksellä kuulijoille. Toteutui tuo ”ylempi käsi”. Kutsu tuotiin silmien ja korvien korkeudelle, ojennettiin kohti.
Mitä kutsussa luki? Mihin kutsuttiin?
37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?"
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." (Ap.t.2:37-38)
Voimme koota kutsun sisällön neljään kohtaan
  1. kääntykää ( tehkää parannus, Kr. -38)
  2. ottakaa kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen
  3. saatte syntinne anteeksi ja lahjaksi Pyhän Hengen
  4. lupaus koskee teitä, perhettänne ja ”keitä ikinä Jumala kutsuu”
Katsotaan tarkemmin ensimmäistä virkettä.
Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi
Pietari ei esittänyt jotain aivan uutta. Hän oikeastaan kertasi Jeesuksen omia sanoja. Kun Jeesus aloitti toimintansa kuultuaan, että Johannes Kastaja oli vangittu, Matt.4:17:ssa kerrotaan: ”Tästä lähtien Jeesus julisti: Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.”
Pietarilla lienee ollut mielessä erityisesti Jeesuksen sanat ennen taivaaseenastumistaan
46 Hän (Jeesus) sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista,
47 ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.
48 Te olette tämän todistajat. (Luuk.24:46-48)
Hänen nimessään, parannusta ja syntien anteeksiantamista, lakia ja evankeliumia, tuli julistaa kaikille kansoille. Kääntymisen ja syntien anteeksiantamisen välinen suhde on herkkä ja haavoittuvakin. Siinä on kyse asiasta, jota Martti Luther kuvasi lain ja evankeliumin erottamisena.
Muistan kuinka juutuin Pietarin sanoihin melko tuoreena työntekijänä kasteopetuksen yhteydessä. Uusi testamentti nykyturkiksi oli vastikään tullut painosta, 23 vuotta sitten. Luimme turkkilaisen veljen kanssa Pietarin puhetta, tulimme toisen luvun jakeeseen 38. ja huomasin, että se on mielestäni käännetty väärin. Muistan kuumeisesti miettineeni, sanonko hänelle, että Jumalan sanassa on virhe! Häpeällinen ajatuskin, kun maassa ollaan muutenkin sitä mieltä, että kristityt ovat turmelleet Pyhän Kirjansa. En muista, sanoinko.
Katsotaan, oletteko samaa mieltä virheestä. Teksti kuului: (käännös suomeksi PM)
Petrus onlara şu karşılığı verdi: ‘Günahlarınızın bağışlanması için tövbe edin, her biriniz İsa Mesih’in adığıyla vaftiz olsun. Böylece Kutsal Ruh armağını alacaksınız.” (Ap.t.2:38)
”Pietari vastasi: Kääntykää, jotta saisitte syntinne anteeksi, ottakoon itse kukin kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen”.
Käännöksen mukaan synnit saadaan anteeksi kääntymällä, tekemällä parannus. Näin syntien anteeksiantamuksen perusteena olisi vastauksemme Jumalan kutsuun. Näin todella jotkut kristityt ajattelevat.
Käännöskomitea kuitenkin korjasi tekstin 1990-luvun alkupuolella. Nyt se on muodossa:
Petrus onlara şu karşılığı verdi: Tövbe edin, her biriniz İsa Mesih’in adıyla vaftiz olsun. Böylece günahlarınız bağışlanacak ve Kutsal Ruh armağını alacaksınız.
Pietari vastasi: Kääntykää, ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin syntinne annetaan anteeksi ja te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Tarkistetussa käännöksessä kääntymistä ei ole irrotettu evankeliumin sanomasta, mutta nyt anteeksi antamisen perustetta ei jätetty ihmisen puolelle. Peruste on se mitä, Jeesukselle tapahtui. Kaste puhuu siitä ja liittää meidät Häneen. Seurakunnan syntymisen alkuhetkestä lähtien kutsun uuteen elämään ymmärrettiin kulkevan kasteen kautta. Se on tie, jonka Vapahtaja oli edeltä kulkien avannut. Kasteen sanoma on: ”Syntisi on sovitettu, uskothan sen”.
Muistakaa ystävät, että Raamatunkääntäjien ja käännösten puolesta lausutut rukoukset eivät ole turhia. Tehtävä on haastava. On aika traagista, että joitakin vuosia turkkilaisessa raamatunkäännöksessä luki: “tehkää parannus, jotta saisitte syntinne anteeksi. Se on nimittäin tismalleen sama viesti, joka islamilla on: Sen mukaan ihminen voi saada syntinsä anteeksi katumalla. Sitä pidetään oikeudenmukaisena. Jokainen vastaa omista pahoista teoistaan ja sovittaa ne katumuksella.”Ruumis pestään vedellä, sielu kyynelillä ja henki katumuksella”, opettaa profeetan perimätieto.
Raamatun mukaan Jumala on sekä uskon kohde, että sen herättäjä. Hän tekee aloitteen, antaa voiman kääntyä hänen puoleensa ja luottaa ja uskoa häneen. En osaa katua ellei Jumala sitä sanallaan vaikuta . Kuitenkin minua käsketään katumaan, tekemään parannus.
Sama tilanne on kaikkien Jumalan tekojen yhteydessä. Rampaa käsketään kävelemään, sokeaa näkemään ja kuuroa kuulemaan.
Kutsu uuteen elämään kyllä liittää kääntymisen ja syntien anteeksiantamuksen toisiinsa. Miten? Martti Lutherin sanoin: Kaste merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.
Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen
Kääntyminen ei ole ihmismielessä tapahtuva hurskaustason muutos. Se on Jumalan Pyhän Hengen aikaansaamaa silmien avautumista omalle syntisyydelle ja Kristuksen aikaansaamalle pelastukselle. “He saivat piston sydämeensä”.
Ilman Pyhää Henkeä ei voida ymmärtää hitustakaan siitä uudesta todellisuudesta, johon usko Jeesukseen saattaa. Kristillinen seurakunta syntyi, kun Pyhä Henki tuli, ei vain apostoleihin, vain kaikkiin, jotka uskoivat kuten he. Avautui uskon todellisuus, jota he nimittivät uudeksi elämäksi.
Me voimme käyttää uudesta olotilasta esimerkiksi nimeä “kahden maan kansalaisuus” tai “yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas”, “vanha adam ja uusi eeva (!)”. Kristuksen yhteydessä olevalle ja elävälle elämässä vallitsee paradoksaalinen uuden ja vanhan välinen suhde. Sen voi nähdä ja tunnistaa vain uskossa, Pyhän Hengen välityksellä.
Puhe uudesta elämästä ei sinällään ole erityislaatuista uskontojen maailmassa. Elämän uudelleenarviointi, radikaali muutos, uudet elämäntavat kuuluvat uskonnolliseen heräämiseen yleisesti. “Ennen olin sellainen, nyt olen toinen ihminen”.
Runsas kuukausi sitten tulin samalla lennolla Keski-Aasiasta Eurooppaan länsimaisittain pukeutuneen muslimimiehen kanssa. Mies rukoili ja luki kirjaa lähes koko kahdeksan tunnin lentomatkan. Sopivassa välissä kysyin, lukiko hän Koraania. Mies kertoi lukevansa lastenkasvatusopasta. Hänellä oli kolme lasta ja hän halusi kasvattaa lapsensa kunnon muslimeiksi. Sitten hän sanoi: On minulla aina Jumala sanakin mukanani, ja otti vasemmasta rintataskustaan pienen kirjasen, joka sisälsi Koraanin tärkeimmän luvun, Yaassin -suuran (Suura 36). Siinä on 83 jaetta. Hän kertoi osaavansa sen ulkoa ja pitävänsä kirjasta aina sydämensä päällä. Tunnustelin vaihvihkaa omaa povitaskuani, jossa oli - passi! Pientä itsetutkiskelua kävin siinä. “Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi” opetti Mestarini vuorisaarnassa...
Hurskaan muslimimiehen ajattelussa uudella ja vanhalla elämällä ei ole mitään tekemistä keskenään. Mitä enemmän on uutta, sitä vähemmän on vanhaa. Taustalla on sama ajatus kuin luonnollisella ihmisellä on Jumalan ilmoituksesta. Mitä enemmän jokin on jumalallista, sitä vähemmän se voi olla inhimillistä. Ja mitä enemmän inhimillistä, sitä vähemmän luotettavaa. Tämä koskee myös Pyhää Kirjaa. Koska Koraanissa ei ole mitään inhimillistä, se on täysin luotettava elämän opas, toisin kuin Raamattu.
Se todellisuus, jota Raamatun mukaan kutsumme uudeksi elämäksi on ainutlaatuinen yhdessä suhteessa: vanha ja uusi ovat siinä läsnä samalla tavalla kuin ajallinen ja ikuinen ovat totta ja läpäisevät toisensa kristityn elämässä. Molemmat sataprosenttisesti. Vallitsee paradoksaalinen kaksitahoisuus, jonka voi nähdä ja tunnustaa vain Pyhän Hengen silmälasein.
Miten vanha ja uusi liittyvät toisiinsa?
Kun opetuslapset ymmärsivät, mistä Jeesuksen elämässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa oli kyse syntyi yhteys vanhan ja uuden välillä. “Hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset”. Vanhasta liitosta kulki linja uuteen liittoon. Profeettojen sanat saivat täyttymyksen, johon ne olivat tähdänneet. Palaset loksahtivat paikalleen.
Sen on täytynyt olla innostavaa.“Eikö sydämme hehkunut innosta” (Luuk 24:32). Kun nyt teltassa olemme, otetaan esimerkiksi tämä Jesajan profetia.
5 Näin sanoo Jumala, Herra, hän, joka loi taivaan ja levitti sen auki, joka muovasi maan ja kaiken mitä siitä versoo ja antoi sen päällä kulkeville elämän hengen:
6 -- Vanhurskaan suunnitelmani mukaan minä, Herra, olen kutsunut sinut. Minä tartun sinun käteesi ja suojelen sinua. Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton, jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa kaikkien kansojen valoksi,
7 avaamaan sokeat silmät, päästämään kahlitut vankeudesta, tyrmästä ne, jotka sen pimennossa istuvat. (Jes.42:5-7)
Vanhassa testamentissa kuvataan useassa kohden Jumalan luomistyötä teltan pystyttämisenä. Herra loi taivaan ja levitti sen auki, muovasi maan, antoi sen päällä kulkeville elämän hengen. ”Hän leväytti auki taivaan kuin kankaan, ja jännitti sen kuin teltan asuttavaksi (Jes.40:22). Jesajankin julistuksesta näkyy (jae 7), että oltiin piinallisen tietoisia siitä, että ihmiset ovat turmelleet asuinsijansa. Ihmiset ovat pahuutensa kahleissa. Kuvattiin ajallista elämää, joka kyllä on Jumalan lahjaa ja henkeyttämää, mutta turmeluksen vuoksi matka äidin sylistä hautakumpuun, tuomiolle ja ikuiseen pimeyteen.
Jumalan ratkaisu oli, että hän levitti uuden teltan!
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. (Joh.1:14)
Johannes käyttää merkitykseltään samaa sanaa kuin Jesaja. Sanaa, joka merkitsee ”teltan pystyttämistä, levittämistä, skenoo = levittää teltta). Jumalan asumus ihmisten keskellä, uusi luominen, uusi alku, uusi Adam.
Näin toteutui profeettojen ilmoitus Jumalan lupauksesta ”Iloitse ja riemuitse, tytär Siion! Katso, minä tulen ja asetun asumaan sinun luoksesi, sanoo Herra (Sak.2:10).
Marian kohtu oli kangas, jonka Jumala levitti uuden ihmiskunnan ylle. Ihmisen oli sovitettava ihmisen synnit. Kuitenkin vain Jumala kykeni luomaan uutta. Jumalihminen Jeesus Kristus oli hän, jonka kautta syntyi uusi ihmiskunta, yhteisö eli maailmanlaaja seurakunta, jonka Jumala haluaa levittää kuin kankaan koko maan piirin ylle. Tämä näkyy erityisen hyvin Raamatun viimeisessä kirjassa, jossa kuvataan pelastettujen joukkoa näin:
”Hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen. Nälkä ei heitä vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä. Ilm. 7:15-17.
Uusi ihmiskunta, Jumalan kansa, ymmärsi tämän Jumalan suunnitelman. Se näkyy keskustelusta ensimmäisessä kirkolliskokouksessa (Ap.t.15:13-18). Kirkolliskokous kuunteli kun Paavali ja Barnabas kertoivat, mitä Jumala oli tehnyt kansojen keskuudessa heidän lähetysmatkallaan.
13 Kun he olivat lopettaneet, alkoi Jaakob puhua. Hän sanoi: "Veljet, kuulkaa mitä sanon.
14 Simon kertoi, kuinka Jumala ensi kerran lähestyi pakanoita ottaakseen heistä itselleen oman kansan.
15 Tämä käy yksiin sen kanssa, mitä profeetat ovat kirjoituksissa sanoneet:
16 -- Sen jälkeen minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin sortuneen majan. Raunioista minä sen taas rakennan, minä pystytän sen uudelleen,
17 jotta kaikki muutkin ihmiset etsisivät Herraa, kaikki kansat, jotka olen omikseni ottanut. Näin sanoo Herra,
18 joka on antanut tästä tiedon jo ammoin.
Ap.t.15:13-18
”Minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin sortuneen majan”.
On kaksi majaa: Sortunut ja jälleen rakennettu. Uutta katsellaan uskossa. Uuden telttamajan kankaana on Kristuksen vanhurskauden vaate. Sen suojiin pääseminen tarkoittaa uutta elämää. Suojaan kutsutaan jokaista, jonka rinnassa pihisee vain tämän katoavan ja turmeltuneen elämän henkäys.
Kutsu uuteen elämään on astumista hänen vanhurskauttavan sovitustyönsä piiriin. Telttamajaan kuljetaan yleensä kasteen kautta. Se on pääovi. Jotkut luikahtavat sisään liepeitten alta kuunneltuaan Paimenen ääntä. Hekin saavat tulla. Aikansa seurattuaan paimenta, he oppivat vapaasti tulemaan ja menemään portista ja löytävät laitumen.
Jotkut kyllä poistuvat kuuloetäisyydeltä eivätkä ehkä koskaan palaa. Heidän kohtalonsa on nääntyä nälkään ja janoon ja päätyä ikuiseen pimeyteen.
Kutsua uuteen elämään ei esitetä vain juhlimista varten. Samalla hetkellä kuin uskon telttamajaan astutaan, saadaan tehtävä. Oma paikka. Se tulee kuin Tarjalle illallinen. Sitä tehtävää profeetta Jesaja kuvasi näin:
1 Riemuitse, hedelmätön, sinä joka et koskaan synnyttänyt! Huuda riemusta, iloitse, sinä joka et ole synnytyskipuja kokenut! Nyt sinulla, hylätyllä, on enemmän lapsia kuin konsanaan aviovaimolla, sanoo Herra.
2 Tee telttasi sija suureksi, levitä säästelemättä kangasta asumustesi katoksi! Pidennä köydet, iske lujaan vaarnat!
3 Sinä laajenet oikealle ja sinä leviät vasemmalle, sinun jälkeläisesi perivät muukalaisten maat ja asuttavat autioiksi jääneet kaupungit. Jes. 54:1-3
Uuden ihmiskunnan jäsenillä on tehtävä. ”Tee telttasi sija suureksi, levitä säästelemättä kangasta asumustesi katoksi! Pidennä köydet, iske lujaan vaarnat.
Hylätty Jerusalem on sama kuin Daavidin sortunut maja. Vanhan rauniosta nousee uusi. Jerusalem on Vanhan liiton aikana vielä hedelmätön, mutta kun aika on kypsä, sillä tulee olemaan enemmän lapsia kuin Vanhan liiton Israelilla. Jesaja siis profetoi Kristuksen ruumiista, Pyhän Hengen kokoamasta seurakunnasta. Uusi on kätketty vanhan sisään. Sitä katsellaan uskon silmin.
Telttaa ei levitetä yhdestä kulmasta. ”Levitä säästelemättä kangasta”, ”pidennä köydet”, ”iske lujaan vaarnat”. Uuden ihmiskunnan telttamajassa, armonvaltakunnassa ei ole maan päällä paikkaa, jossa vain rauhallisesti istuskella juhlatamineissa odottamassa juhlan alkua. Sekin päivä kyllä koittaa, kun häät alkavat.
39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.
Kun Jumala puhuu ihmisten kielellä ja mielellä, hänen puheensa tähtää kutsuun ja lähettämiseen; teltan liepeiden laajentamiseen, vaarnojen vahvistamiseen.
Hyvät ystävät, meitä tämä koskee” – meitä, meidän lapsiamme ja kaikkia niitä, jotka ovat etäällä, keitä ikinä Herramme kutsuu. Jos et vielä ole ottanut paikkaasi Jeesus maailmalle – teltan pystytyshommissa, pyydä ohjeita Mestarilta. Joka kulmalla tarvitaan apua. Jotkut vaarnat ovat liian kevyesti kiinni, eivät kestä myrskyä. Kysy telttamestarilta, mihin tiimiin hän on nimesi kirjoittanut.
Kyllä, kyllä, Sinun nimesi on varmasti hänen listallaan. Ei hän muuten sanoisi:
48 Te olette tämän todistajat
Ei silminnäkijä ei voi itse päättää onko silminnäkijä vai ei. Todistajantehtävä ei ole jotakin, joka valitaan. Se tulee kutsun vastaanottamisen mukana. Ja todistaa voi vain siitä, minkä on nähnyt ja kuullut. Siksi: Vastausta pyydetään, Répondez s'il vous plaît" "Please Reply.
Lopuksi
Toivon, että olisin voinut sanoa tällä raamattutunnilla nämä neljä asiaa.
1. Kristityn elämään kuuluu merkillinen kaksitahoisuus, joka juontuu Hänestä, jonka nimeä kannamme. Hän on yhtä aikaa tosi ihminen ja tosi Jumala.
Niinpä mekin elämme kahdessa toisensa läpäisevässä ulottuvuudessa - ajallisessa ja ikuisessa – ilman Kristusta meiltä puuttuu ikuisuus – ja lopulta sen mukana kaikki. Siksi iankaikkisuus on kristityn varsinainen näköala ja horisontti. Uuden ihmiskunnan telttamajasta käsin me uskon silmin tarkastelemme maailmaa ja laitamme itsemme likoon sen puolesta. Tämä ei merkitse nykyisen ajan väheksymistä vaan sen ratkaisevan merkityksen korostumista. Pelastus on totta juuri nyt tai sitä ei ole lainkaan.
2. Kaksitahoisuus tarkoittaa myös vanhan ja uuden, parannusta tarvitsevan syntisen ja autuaan Jumalan lapsen elämän yhtäaikaista todellisuutta. Me tiedämme, että meissä oleva jumalanvastaisuus ja kapinallinen luonto ei katoa vaan kulkee hautaan asti mukana. Sen sijaan käytökseni, tekojeni, asenteideni ja sanojeni tulee muuttua. “Kääntykää!” on yhtä kuin “Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä” (Room.12:2)
3. Kutsu uuteen elämään tuo mukanaan ristin. Se piirretään meihin telttailijoihin jo kasteen hetkellä. Vedestä nostetun Mooseksenkin piti valita kuuluako maan ykkösperheeseen vai etniseen vähemmistöön, jotka olivat orjia. “Hän katsoi Kristuksen pilkan suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet, sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti (Hepr.11:26). On puhuttelevaa, että lähetysjärjestölle tulevat testamentit ovat usein pienestä palkasta ja eläkkeestä koottuja omaisuuksia. Kiitoslahjoja, ja todellisesti suurempia rikkauksia kuin Egyptin aarteet.
4. Ajallisen ja ikuisen elämän sisäkkäisyys tarkoittaa, että Jumalalla on maailmassa palvelijoita, ei-kristittyjä, joita kristittyjen tulee kunnioittaa ja joiden kanssa tehdä yhteistyötä ihmisarvoisen elämän ja elinolosuhteiden toteutumiseksi. - Mutta se olisikin jo toisen raamattutunnin aihe.
Nousemme nyt vastaamaan Herramme armokutsuun virren 317 sanoin.
19.6.2010 klo 10-11

Ei kommentteja: